Stranda Fjord Trail Race - Vuorijuoksua Norjan vuonoilla 2/2
Team La Sportiva Finlandin juoksija Esa Lehti osallistui lauantaina 10.8.2024 Stranda Fjord Trail Race -vuorijuoksuun Norjassa. Lue Esan kaksiosainen kisaraportti Polkujuoksublogista.
Noin 23 kilometrin kohdalla homma alkoi viimeinkin muistuttamaan kunnollista juoksukilpailua. Ensimmäisen osuuden suuret vuoret oli huiputettu ja jyrkimmät rinteet oli jäänyt taakse. Maastopohja muuttui kelvollisemmaksi juostavaksi, kun alustana oli kovempaa kalliopintaa, hiekkaa ja selkeetä, tiiviimpää metsäpolkua. Märimpiä kohtia oli päällystetty runsain määrin pitkospuilla, mikä lisäsi juoksun vauhdikkuutta entisestään. Loivaa alamäkilaskettelua oli tiedossa useampi kilometri Strandan kylille asti, jossa odotti kisakeskuksen läpijuoksu. Ohitin vauhdikkaan, noin seitsemän kilsan lasketteluosuuden aikana useita muita juoksijoita. Tästä jäi vahva fiilis että alamäet on vahvuuteni polkujuoksijana. Sama kokemus on myös jäänyt Suomen kisoistakin, joten tämä käsitys vahvistui entisestään.
Strandan huoltoon kellotin ajassa 5 tuntia 11 minuuttia. Eli hyvissä ajoin ennen kuuden ja puolen tunnin cut-offia. Matkaa oli kertynyt noin 30 kilsaa ja nousua yhteensä 2300 m. Huollossa Susanna auttoi täyttämään lötköpulloja ja pakkasi mun kuoritakin takaisin reppuun, jota en ollut malttanut riisua pois Blåhornetin laskun jälkeen. Takille oli todellakin käyttöä tällä reissulla, mutta vain korkealla +1000 m vuorien päällä. Laaksoissa ja kylillä lämpöä riitti vaikka paidatta juoksemiseen, sillä olihan lämpöasteita sentään jopa +12 astetta ja ilma oli melko tyyni.
Strandan läpijuoksun jälkeen edessä oli kilpailun toinen osuus ja kisan suurin yksittäinen nousu Roaldshornetin päälle. Lyhyen katukipittelyn jälkeen oltiin jälleen luonnon äärellä ja reissun pisin sauvakävelysessio sai alkaa. Edessä oli yli tuhannen metrin korkuinen rinne, noin viiden kilsan matkalla. Puolet tästä rypistyksestä polku meni rehevää metsää pitkin melko kosteassa ja lämpimässä ilmassa. Vettä ja urkkajuomaa kului siihen tahtiin, että hetken huolestutti miten se riittää huipulle asti. Puurajan jäädessä taakse ilma oli jälleen kylmempää ja kuivempaa, joten eipä tarvinnu nesteitä enää litkiä samaan tahtiin. Kulku oli myös paljon reippaampaa, kun pääsi takaisin vuoristoilmastoon.
Kuin keskellä myrskyä
Tonnin korkeudella olosuhteet alkoi kuitenkin olemaan taas niin jäätävät, että piti uudestaan pukea kuoritakkia päälle. En olisi millään viitsinyt, kun sitä varten joutui toviksi kokonaan pysähtymään. Niin karaistunut en silti ole, että ilman sitä olisin pitkiä aikoja noin kylmässä selvinnyt paleltumatta. Tuuli vihmoi välillä niin kovaa, että hyvä kun ei vienyt sauvoja käsistä. Sade tuntui kuin vaakasuuntaiselta raekuurolta, mikä ropisi juoksutakkia vasten ja tuntui iholle asti. Olosuhteet olivat siis lievästi sanoen myrskyisät. Olin yksi harvoista osanottajista, joka juoksi koko suorituksen pitkillä housuilla. En kerta kaikkiaan kykene ymmärtämään sitä miten moni juoksi shortseilla vuorien päällä. Näin myös joitain, jotka olivat vain t-paitasillaan siellä myräkässä. Olin joka tapauksessa erittäin tyytyväinen omaan pukeutumiseeni sillä pärjäsin hyvin huipuilla, eikä kerennyt tulla liian kuuma laaksoissa.
Roaldshornetin päällinen oli hurjasta kelistä huolimatta paljon mukavempaa juoksupohjaa kuin Blåhornetilla. Kivikkoista se toki oli, mutta suurimman osan reitti kulki selkeetä polkua muistuttavaa uraa pitkin, eikä tarvinnu enää kompuroida ja koheltaa missään rakkamaastossa. Lisäksi Roaldshornetin päällä oli laskettelurinteen huoltotietä, jota pitkin osa kilpareitistä oli vedetty. Myös kilpailun viimeinen huolto oli järjestetty kätevästi laskettelurinteen yläravintolan pihalle. Saavutin Roaldshornetin huipun ajassa 7 tuntia 10 minuuttia. Matkaa oli kertynyt noin 38 km ja noususumma 3600. Tässä kohtaa fiilis oli katossa koska tiesin, että aivan varmasti pääsen maaliin alle yhdeksään tuntiin. Eihän jäljellä ollut kuin loppulaskettelu ja yksi pienempi, noin 300 metrin korkuinen mäki siinä välissä.
Lasketellen maaliin
Viimeisen mäkitunkkailun jälkeen ei tarvinnnut kuin laskea alamäkirallia 800 vertikaalimetrin verran maaliin. Ensin melkoista mutaränniä pitkin, mikä vähitellen taas muuttui tiiviimmäksi metsäpoluksi puurajan tullessa vastaan. Alamäki oli jyrkkä, mutta jalat kestivät vielä tosi hyvin iskutusta. Ketteryyttä ja kordinaatiota riitti puunjuurien ja kivien välissä loikkimiseen. Pari selkääkin sain vielä napattua tämän laskettelun aikana. Vikat pari kilsaa katuja pitkin, kylän läpi noin nelosen keskivauhtia ja maalikaarelle reilusti alle 9 tunnin. Ai että kun oli hyvä fiilis! Kertaakaan koko kisan aikana ei lihakset krampanneet tai ollut mitään heikkoja hetkiä. Nesteitä join arviolta 4-5 litraa ja napostelin ehkä kourallisen sipsiä. Eli hyvin pienellä lisäenergialla koko reissu tuli vedettyä.
Loppumietteet
Vaikka tapahtuma järjestetään elokuun alussa, eli puhutaan selvästi kesäkauden tapahtumasta, pitää silti varautua lähtökohtaisesti muuhun kuin aurinkoiseen ja lämpimään keliin. Norjan vuonoilla on tuohon aikaan jo niin epävakaista säätä, että suurella todennäköisyydellä kilpapäivälle osuu sadetta ja kylmempää ilmaa. Järjestäjät kertoivat tapahtuman jälkeen, että tämä vuosi (2024) oli erityisen märkä ja mutainen. Edellisenä vuonna taas oli ollut aurinkoinen, kirkas keli sekä kuivat polut. Sitä edellisenä oli taas ollut pelkkää vesisadetta.
Tämä kisa oli ehdottomasti paras suoritukseni näin pitkällä matkalla, mitä olen koskaan vetänyt. Ja oikeastaan ensimmäinen sellainen, kun ei ilmennyt mitään ongelmia juoksun suhteen. Stranda Fjord Trail Race oli ehdottomasti yksi parhaita urheilukokemuksiani koskaan ja voin erittäin suurella lämmöllä suositella sitä kaikille polkujuoksijoille, jotka tykkää korkeista paikoista, jylhistä vuoristomaisemista, sauvakävelystä ja jännittävistä tilanteista vaativissa olosuhteissa. Toisaalta kilpareitti oli sen verran vaativa, että ihan ”sohvalta ylös-lenkkeilijälle” en sitä suosittele, koska suurella todennäköisyydellä kilpailu päättyisi keskeytykseen. Mutta jos ennestään on kokemusta Suomesta, esimerkiksi Vaarojen Maraton 65 km, tai NUTS Ylläs-Pallas 66 km matkoista, eikä ne ole tuottaneet suurempia ongelmia, niin voin hyvin suositella Stranda Fjordia niiden jatkeeksi.
Kirjoittaja Esa Lehti on Team La Sportiva Finland -juoksija.