Antti Lepistö

"Koe, loiki, elä, leiki, ole ok!"

Kilpailumatkani:
Pidän noin 10 tunnin mittaisista mäkisistä ja teknisesti haastavista 80–100 kilometrin polku-ultrista. Pitkät vertikaalikisat ovat myös mieleeni.
Suosikkikenkäni: La Sportivan Helios 3 ja VK
Lempitreenipaikkani: Kukkurin metsä Sastamalassa.
Polkujuoksu-unelmani: Pystyä harjoittelemaan kehitysvyöhykkeellä  vielä pitkään ja päästä aina välillä kokemaan elämyksiä pitkähköissä vuori- ja polkujuoksukisoissa. Kestävyysurheilijan arkea ei voita mikään!


Urheilijatausta

Olen juossut jo lapsesta asti ja pääosin poluilla. Varsinaisiin polkujuoksukisoihin olen osallistunut vuodesta 2011 lähtien. Koen polkujuoksun kolmiulotteiseksi etenemiseksi, jossa kestävyyssuorituskyvyn tarvitaan moninaisia kehonhallinnallisia ja mielellisiä taitoja. Juokseminen metsissä ja vuorilla on oivallinen, haastava, levollinen ja elämysrikas tapa olla, ja harrastaisin vuori- ja polkujuoksua ilman kisojakin.

Harrastustaustani koostuu toiminnallisesta ja voimaharjoittelusta, kiipeilystä, jalkapallosta, thainyrkkeilystä, uinnista, hiihdosta ja skimbailusta, yleisurheilusta, maastopyöräilystä ja pyöräretkeilystä. En ole kilpailuhenkinen yksilö muuta kuin itseäni vastaan, ja tämän kannalta polkujuoksu on mainio tapa osallistua kisoihin.

Treenaaminen

Treenaan 800 tuntia vuodessa, 10–20 tuntia viikossa ja usein 1,5–4 tuntia kerrallaan. Vuosina 2019 ja 2020 harjoitteluani on nimittänyt verttihaaste: vuoden verran keskimäärin tuhat metriä päivässä. Se yhdessä fiksun polkujuoksuharjoittelun kanssa pitää juoksukuntoani tyydyttävässä valmiustilassa ultratreenin kannalta.

Hauskinta ja samalla merkityksellisintä polkujuoksuharjoittelussa on lenkkien tarjoama flow - kun kauniissa ympäristössä toteutettava harjoitus vie mukanaan. Pidän erityisesti pitkistä lenkeistä ja vauhtikestävyysharjoittelusta. On myös arvokasta ja piristävää juosta hidasta vauhtia hyvässä, hurtissa seurassa ystävien kanssa. Valmentajana saan onnistumisen tunteita toisten hyvin menneistä treeneistä.

Eniten polkujuoksussa haastaa kokonaisvaltainen kuormitus, mielen mukana pitäminen ja monipuolinen harjoittelu. Niiden vuoksi tätä harrastan!

Kilpaileminen

Minulla ei ole varsinaisia sijoitustavoitteita, mutta omien tai kisareittien ennätysaikojen tekeminen tuntuu aina kiehtovalta. 

Kilpailen nykyään harvoin. Pyrin osallistumaan 1–2 pidempään kisaan vuodessa, ja joihinkin lyhyempiin, kuten vertikaalikisoihin Alpeilla. 

Parhaat kisakokemukseni kumpuavat tilanteista, joissa olen päässyt juoksemaan yksin täysin omaa vauhtia ajatuksia elävöittävässä miljöössä kaukana asutuksesta. Erityisesti Vaarojen ultran hurmioitunut ralli on jäänyt mieleeni. Myös vuoden 2019 BEI K3 Italian Susassa, ainoa 3 kilometrin nousukisa Euroopassa, oli huikea kokemus, vaikken vamman vuoksi onnistunutkaan siinä niin kuin olen toivonut.

La Sportiva: tiimi ja varusteet

Liityin tiimiin heinäkuussa 2020. Tiimissä voimme jakaa osaamistamme ja inspiroitua toisten tekemisistä. Tiimissä parasta on ehdottomasti vuorovaikutus ja kannustava ilmapiiri. 

La Sportiva valmistaa laadukkaita, itselleni sopivia kenkiä leveällä kirjolla. Pidän myös La Sportivan vuorijuoksu- ja alppinismi-asenteesta. La Sportiva kehittää tuotteita, jotta vuoriin kiintyneiden ihmisten harrastaminen olisi mukavampaa, tehokkaampaa ja turvallisempaa. On mielekästä, että tuotevalikoimassa on sekä juoksua että kiipeilyä, joista molemmat ovat minulle rakkaita lajeja.

Jukka kysyi minulta: Olet voittanut Vaarojen Maratonin 87 km kahdesti ja NUTS Ylläs-Pallas 125 ja 105 km. Mikä on mieluisin polkujuoksukisasi ja onko tähtäimessäsi tällä hetkellä jokin kilpailu?
Mieluisin polkujuoksukisani on Vaarojen ultra vuodelta 2016. Sen reitti oli vaativuudeltaan ainutlaatuinen, sää kisassa oli mielekäs, ja sain itsestäni siinä kisassa ihan suht hyvin irti. Vuoden 2014 kisa sitä vastoin oli ensimmäinen ultravoittoni, nappijuoksu ja ultrille innoittava kokemus. Siinä sain 6 minuutin kilsavauhdilla revittyä palindromiajan 8.36.38! Ultrakisoissa en ole juurikaan saanut kisailla toisia vastaan tai toisista etua muuta kuin aivan ensimmäisten kilometrien osalta. Ultravasan 2014 oli tässä poikkeus, mutta siinä pohkeeni väsyi liian aikaisin hyvän tuloksen kannalta. NUTS Ylläksen 125 km oli tietenkin unohtumaton tunturijolkotus, mutta 105 km:n kisaan lähdin vain verttitreenillä juoksemaan reitin "hitaasti" läpi, testaamalla akillestani. Tähtään seuraavaksi kisoihin, joissa voin jakaa matkan muiden kanssa. Onneksi Suomessakin kärjen taso on viime vuosina siinä määrin noussut, ettei tämä vaatine ulkomaille menoa, vaikka vuorikisat kiinnostavatkin.

  

Seuraa Anttia: