Ensimmäistä kertaa Bodom Traililla

Jukka Kukkonen, Polkujuoksukilpailut -

Ensimmäistä kertaa Bodom Traililla

Bodom Trail 2021 -lähtö sujui mukavasti ja turvallisesti. Ensinnäkin lähtöjä oli kolme: perjantai ilta sekä lauantai aamu ja iltapäivä. Minulla oli tuo aamulähtö klo 9.30. Siellä juoksijat jaettiin pieniin ryhmiin, jotka lähetettiin matkaan minuutin välein maskit kasvoilla.

Samassa lähtöryhmässä sattui olemaan La Sportivan huippukiipeilijä Andy Gullsten. Kaveri herätti huomiota seisomalla käsillään uudet La Sportiva Cyclon Boat jaloissaan. Olen nähnyt hänet joskus tekemässä reittejä Kiipeilyareenalla, missä käymme poikani kanssa usein.

La Sportiva ambassador Andy Gullsten ja Team La Sportiva Finland -polkujuoksija Jukka Kukkonen Bodom Traililla kesäkuussa 2021

Vasemmassa kuvassa Andy ja Jukka. Oikeassa kuvassa Jukka 21 km reitillä.

Sää oli mitä parhainta kesäpoutaa, joskin hiostuttava. Se ei minua haitannut, koska juoksisin tämän kisan rauhallista vauhtia johtuen parin viikon takaisesta NUTS Karhunkierros 166 km -kisasta. Tavoitteeni oli juosta 21 km alle kolmessa tunnissa.

Reitti koostuu 12 ja 9 km pituisista lenkeistä, jotka molemmat päättyvät lähtö-/ maalialueelle Espoon Pirttimäkeen. Hienoa tässä kisassa on se, että osallistujat saavat itse päättää kisan aikana jatkamisestaan mahdolliselle toiselle kierrokselle. Tämä on loistava idea!

Tämä oli minulle ensimmäinen Bodom Trail 21 km kisa, koska olen aiemmin osallistunut vain pari kertaa Bodom Night kympille. Sen reitti on osittain sama kuin nyt juoksemani aloituskierros, mutta jälkimmäistä kierrosta en ole koskaan aiemmin nähnyt. Se olikin todella upea!

Kuvassa Jukka. Oikea kuva: Rami Valonen/ Bodom Trail 2021

Reitin pohjoiseen osaan jouduttiin tekemään pieni muutos uuden luonnonsuojelualueen väistämiseksi. Tämä ainakin teoriassa loppuaikaa nopeuttava uusi polku aiheutti sen, että oikeastaan kaikkien 255 maaliin tulleen 21 km juoksijan aika on uusi oma ennätys.

Vähän se Karhunkierros vielä jaloissa painoi, mutta tulin kuitenkin tyytyväisenä mahtavasta tunnelmasta nautiskellen maaliin ajassa 2:55:15. Kolme juomapistettä ja kaksi Triumph-trikooshortsien taskuista kaivamaani energiageeliä riittivät juuri sopivasti loppuun asti. 

Juoksuliivin jätin kotiin tällä kertaa, tosin juoksuvyö minulla oli puhelinta varten. Jaloissa oli Jackal GTX -kengät, jotka pitivät sukat kuivana. Kun paitakin oli hihaton, olin todella minimivarustuksella liikkeellä tällä kertaa. Onneksi sadetta ei tullut!

Kiitos kaikille mukana olleille kivasta tapahtumasta. Seuraavana ohjelmassa seuraa kauden pääkisani NUTS Distance 300 by Black Diamond 12.–17.7.2021 Lemmenjoelta Äkäslompoloon. Matka on kirjaimellisesti päätä huimaava 326 km eli noin 200 mailia.

Kirjoittaja Jukka Kukkonen on Team La Sportiva Finland -juoksija.

 

Kansikuva: Rami Valonen/ Bodom Trail 2021