Kun suunnitelmat menevät uusiksi

Mennyt kevät muistetaan koronaviruspandemian takia poikkeuksellisena, toivottavasti ainutlaatuisena. Keväällä meidän kaikkien suunnitelmat menivät uusiksi; toisilla etätöiden järjestelyiden ja peruuntuneiden lomamatkojen muodossa, mutta toisilla valitettavasti paljon dramaattisemmin. Koska aina on toivoa tulevasta ja fyysinen hyvinvointi auttaa selviämään hankalistakin ajoista, pohdin tässä kirjoituksessa, miten muuttuneet tilanteet ovat vaikuttaneet omalta osaltani aktiiviseen kuntoiluun ja tavoitteelliseen harrastamiseen.

Lähtökohdat, loppuvuosi 2019

Kesällä 2019 olin hyvässä kunnossa ja odotukset kauden päätavoitteeseen Tromsø Skyraceen olivat kovat. Olin juossut alkukesästä vain yhden pitkän kilpailun ja muuten keskittynyt treenaamiseen. Kesän juoksut loppuivat kuitenkin viikkoa ennen Tromssan kilpailua nilkan nivelsidevammaan, kun harjoituslenkillä astuin nilkan yli tuhoisin seurauksin. Revenneiden nivelsiteiden vuoksi seurasi kahden kuukauden tauko juoksusta sekä runsaasti kuntoutusta ja koordinaatioharjoittelua. Onneksi tulevalle kesälle oli jo nimi listalla Italian Alpeilla juostavaan Lavaredo Ultra Trail -kilpailuun. Ilman realistista kilpailutavoitetta kuntoutusmotivaatio olisi ollut todella koetuksella, kun päivittäiset juoksulenkit lähiluonnossa korvautuivat sisällä tehdyillä, melko yksitoikkoisilla koordinaatioharjoitteilla.

Kun joulukuussa lopulta pääsin hyvän tuottavan harjoittelun makuun, en osannut aavistaa tulevien kuukausien ongelmia. Harjoittelu sujui hyvällä rytmityksellä ja sopivassa suhteessa perhe-elämään sekä arkityöhön. Tammikuussa kuitenkin alkoivat uudet ongelmat, kun toistaiseksi tuntemattomasta syystä palautuminen harjoittelusta ei sujunut normaaliin tapaan. Lepo ei tuntunut auttavan ja jostain syystä alipalautumistila syveni ja pitkittyi. Alipalautumistila on henkisesti todella raskas, koska silloin liikuntaharrastus on pakko laittaa jäähylle. Ilman liikuntaa mielikin helposti synkistyy, mikä entisestään heikentää palautumista stressistä, ja oravanpyörä on valmis. 

Epätietoisuus alkaa

Helmikuun lopussa lepo alkoi tehota ja kevyt liikunta tuntui hyvältä. Maailmalta kantautui uutisia mystisen, Kiinasta lähteneen viruksen leviämisestä laajalti. Olihan meillä Rovaniemelläkin jo yksi tapaus hoidettu ja tilanteeseen alettiin varautumaan. Kuitenkin välittömät vaikutukset itselle olivat vielä pienet ja harjoittelurytmi alkoi vähitellen löytyä - hitaasti mutta varmasti. Kuten aina harjoittelutauon jälkeen, en kiirehtinyt tehoharjoitusten pariin. Aloitin kevyillä lenkeillä ja hain vain päivittäistä rytmiä kevyiden harjoitusten avulla.

Maaliskuun puoliväliin mennessä tilanne kuitenkin muuttui täysin. Koronaviruksen ripeä leviäminen oli tiedossa, koska esimerkiksi Italiassa sairastuneita oli jo tuhansia. Tilanne konkretisoitui Suomessakin hiihtolomaviikkojen jälkeen todella nopeasti. Seurasin tilanteen kehitystä aktiivisesti, suurelta osin työni vuoksi. Jäin kiinni uutisvirtaan ja selasin uutisia kännykästä liikaa, vielä iltaisinkin. Ahmin tietoa ja skenaarioita vaikutuksista niin globaalisti kuin yksilötasolla. Kaikki huusivat omaa mielipidettään, mutta harvassa oli oikeasti luotettavat ja hyvin perustellut faktoihin pohjautuvat näkemykset. Turruin tietotulvaan ja ärsyynnyin tarkoitushakuisesta disinformaation määrästä. 

Samalla alkoi kuulua uutisia juoksukilpailujen perumisesta tai siirtämisestä tulevaisuuteen. Se ei tuntunut henkilökohtaisesti millään lailla merkittävältä. Harmi järjestäjille, mutta itseäni asia lähinnä helpotti. Ei tarvinnut miettiä logistiikkaa esimerkiksi Italian Cortinaan, jossa monivuotinen haavekilpailuni Lavaredo Ultra Trail olisi juostu kesäkuussa. Nyt oli isompia huolia mietittävänä: Miten läheiseni selviävät? Miten itse selviydyn, jos saan tartunnan? Kuulunhan sentään astman takia riskiryhmään. Millainen maailma tämän kaiken jälkeen rakentuu? Miten voin omilla valinnoillani suojata parhaiten itseäni, läheisimpiäni ja koko yhteisöä?

Etätöissä elämä puuroutui; vapaa-aika ja työaika sekoittuivat. Harjoittelu ei maistunut ja ruokarytmi kärsi. Kolme viikkoa meni tilanteeseen totutellessa. Olen onnellinen, koska vaikutukset omaan työhöni olivat melko maltilliset. Toki työtä oli enemmän, mutta en kuitenkaan ollut etulinjassa taistelemassa tautia vastaan - kiitos kaikille teille, jotka olette olleet! Tietyllä tapaa harjoittelumotivaation puute oli osaltaan riittämättömyyden tunnetta: Miten oikeutan juoksuharjoittelun, kun samaan aikaan kasvava joukko ihmisiä sairastuu virustautiin ja useiden elämä on muuten horjumassa? 

Onko yksilön hyvinvointi myös yhteisön etu?

Fyysinen ja henkinen hyvinvointi tunnetusti auttavat selviytymään arjen haasteista. Niin myös poikkeusaikoina. Lopulta onnistuin luovuttamaan tiedonjanon ja hiljaisen riittämättömyyden tunnetta niin paljon, että sallin itselleni kevyen harjoittelun. Kunhan teen harjoittelun vastuullisesti ja turvallisuusohjeita noudattaen, ei se tee minusta huonompaa isää, työntekijää tai kansalaista - päin vastoin!

Koska alkukesän kilpailut olivat hyvästä syystä peruttu, ja loppukauden osalta tilanne on yhä epävarma, minulla ei ollut tarvetta harjoitella kilpailukauteen valmistavan ohjelman mukaan. Oli siis hyvä aika harjoitella peruskestävyyttä ja toisaalta vahvistaa heikkouksia. Oli myös aikaa nauttia juoksusta uudella tavalla.

Toinen tämän kauden suuria tavoitteitani oli Ranskan Alpeilla elokuun lopussa juostava UTMB - Ultra Trail du Mont Blanc, jota ei nyt järjestetä. Sitäkin ajatellen on ollut hyvä harjoitella peruskestävyyttä ja voimaominaisuuksia sekä koordinaatiota. Kevyt harjoittelu parantaa myös vastustuskykyä ja lisää hyvinvointia. Näin ollen se antaa paremmat valmiudet mahdollisen taudin sairastamiseen. Kova harjoittelu sitä vastoin voi päinvastoin laskea vastustuskykyä ja altistaa hengitystieinfektioille. Se on meille kaikille hyvä syy välttää toistuvia kovia harjoitteita.

Henkisesti en ole siis ollut normaaliin tapaan riippuvainen kilpailullisesta tavoitteesta harjoittelumotivaation ylläpitämiseksi. Olen ollut tavallaan juoksun perusasioiden äärellä, koska olen saanut juosta puhtaasti juoksemisen ilosta. Toki nautin juoksuharjoittelusta kilpailuitakin varten ja odotan innolla seuraavaa kertaa, kun saan numerolapun rintapieleeni kiinnittää. Kuitenkin ero tähän outoon vapauteen on ollut henkisesti suuri enkä ihmettele, jos useilla juoksijoilla on siitä syystä ollut motivaatio hukassa. Eihän niitä hemmetin kotijumppia jaksa loputtomiin tehdä, eihän?

Vaikka kesällä ei järjestettäisi yhtäkään juoksukilpailua, sillä ei sinänsä olisi minulle suurta merkitystä. Kyllä Lavaredo Ultra, UTMB ja NUTS:in kisat varmasti järjestetään uudelleen tulevina vuosina ja pääsen juoksemaan unelmakilpailuni. Sen sijaan aion nauttia tänä kesänä juoksusta lähiluonnossa ja erilaisten omien projektien kautta. Muutamia projekti-ideoita minulla jo on, mutta lopulliset päätökset teen sen mukaan, mikä kesällä on mahdollista. Palataan niihin tuonnempana!

Vaikka pahin tautitilanne on jo helpottanut, toivon, että se ei enää pahene ja voimme jatkaa tavallista elämänrytmiämme myös syksyllä. Vaikka omat juoksukilpailut eivät nyt ole prioriteettilistan kärjessä, kyseessä on myös kilpailujen järjestäjien leipä ja elanto. Siksipä toivon, että tapaamme ainakin muutamissa polkujuoksukilpailuissa vielä tämän kesän aikana.