Minä lähdin Pogostan kierrokselle

Petkeljärveltä Rajan polulle

Seisoin juoksureppu selässä, valmiina juoksuvaellukselle. Oli elokuun viimeinen aamu, ja jos suunnitelmani pitäisi, palaisin syyskuun ensimmäisenä päivänä 91 kilometrin mittaiselta Pogostan kierrokselta takaisin tänne Suomen pienimpään kansallispuistoon – Petkeljärvelle.

Pogostan kierros on 91 km pitkä rengasreitti, joka kiertää Ilomantsin pogostaa vanhoja patikointireittejä sekä uutta Kulkijan polku -retkeilyreittiä pitkin. Pogostan kierros muodostuu useasta reitistä. Susitaivalta pitkin kuljetaan osuus Möhköstä Särkkäjärven autiotuvalle. Kulkijan polku yhdistää Susitaipaleen ja Taitajan taipaleen Särkkäjärveltä Kallioniemeen. Taitajan taivalta pitkin päästään Petkeljärvelle saakka ja Rajan polkua pitkin jatketaan Petkeljärveltä Möhkön kylälle.

Lisää tietoa: pogostankierros.fi

Vilkaisin vielä kansallispuiston kylttiä ja varmistin, että lähden suunnitelmani mukaiseen suuntaan. Kyltin viereen oli kiinnitetty lappu, joka varoitti alueella liikkuvasta karhun erauspennusta. Samalla painotettiin, että reitillä liikkuvat eivät saa jättää ruokia eläinten saataville. Hetken mietin banaaneja, jotka roikkuivat reppuni ulkopuolella.

Ryhdyin taittamaan matkaa ja samalla tunnustelin repun istuvuutta juoksuaskeleiden tahdissa. Ei nitinää, ei hankausta, ei kolinaa – vaikutti hyvältä. Repun paino ei myöskään tuntunut pahalta, sitä oli kertynyt noin viisi kiloa.

Matkanteko alkoi juosten halki heräilevän kansallispuiston. Tunsin astelevani ikiaikaisissa maisemissa, kulkiessani kumpuilevilla harjuilla, joita reunustivat upeat okran sävyiset suot sekä kauniisti auringossa kimmeltävät järvet. Kohti Möhköä suunnistaessani saavuin autotielle, jonka varrella seisoi jylhä, sota-aiheinen muistomerkki. Pogostan kierroksen kartta sisälsi useita nähtävyysmerkkejä ja nyt astuin talvi- ja jatkosodan aikaisille taistelumaastoille. 

Kuva: Petkeljärven kansallispuisto ja Oinassalmen muistomerkki

Möhköstä Susitaipaleelle

Taival käynnistyi hakkuu- ja hiekkatieosuuksilla. Kaivoin marmeladit käden ulottuville ja jatkoin matkantekoa. Seurailin karttaa, jotta tietäisin mitä oli luvassa. Päivä oli lämmin, ja filtterillä varustetulle juomapullolle tulisi olemaan runsaasti käyttöä. Löysin puroja, joista tankkasin vettä, välillä reippaamman määrän kerrallaan. Välillä jatkoin juoksua täysi juomalötkö kädessäni.

Saavuin polkujen risteykseen, jossa viitta ohjasi poikkeamaan Öykkösenvaaran taistelupaikalle, paikkaan, jossa Neuvostoliiton suurhyökkäys pysäytettiin vuonna 1944. Toisessa kohdassa ohitin vanhan asemalinjan, joka oli kuorruttautunut runsaalla sammalkerroksella. Oli mielenkiintoista tiedostaa, että liikuin vahvasti historiallisilla painaumilla. Matkan aikana astelin myös vanhan kotitarvemyllyn pohjilla ja siellä virtaavasta vedestä tankkasin jälleen vettä.

Kuva: Korsu ja vanhan kotitarvemyllyn paikka

Laskeuduin harjua alas ja saavuin Pohjoisen Pitkäjärven autiotuvalle. Astuin sisään ja kaivoin eväsleivän esille. Pehmennyt leipäpari maistui taivaalliselta! Kirjoitin tervehdyksen vieraskirjaan ja tutkailin karttaa, etsin reitin varrelta kiinnostavia paikkoja ja arvioin jäljellä olevaa matkaa päiväni päätepisteeseen. Olin edennyt hyvää vauhtia ja minulle jäisi iltaakin vietettäväksi. 

Huomasin tuvan sänkypaikalla patjan ja mieleeni nousi nyt oma rikkinäinen ilmapatjani. Kyllä vain, olin lähtenyt liikkeelle rikkonaisen varusteen kanssa, sillä vasta edellisenä iltana huomasin koirani Brunon hampaanjäljet patjassani. Koska silloin oli juoksupäivää edeltävä ilta, en keksinyt muuta, kuin rullata patjan valmiiksi lähtöä varten. Nyt mietin toiveikkaana, voisiko seuraavallakin tuvalla olla patja omasta takaa? Entä jos käyttäisin rakkolaastarit reikien tukkimiseen ja lisäisin teippiä laastarien päälle, riittäisikö se? Mietin keinoja samalla, kun jatkoin matkaani. 

Kuva: Juoksija itse

Juoksun aikana huomio kiinnittyi reitin kapeisiin polkuihin. Ne poikkesivat kansallispuistojen kuljetuista reiteistä. Minun erämaakokemukseni rakentui tällä kertaa hyvin erilaisesta, hiljaisesta matkasta, vanhoilla kulkureiteillä juosten. Erään hetken aikana ajatukseni katkesivat, sillä olin aivan varma, että haistoin karhun, että haistoin sen turkin tuoksun. Kartoitin jälleen reittimerkkejä sekä sieniä ääneen. Niin kauan, että tunne ja tuoksu menivät ohitse.

Kontiovaaran laavun luona kohtasin reissun ensimmäisen ja ainoan vaeltajan. Nainen katseli kylttejä polkujen risteyksessä. Selvisi, että myös hänen suunnitelmanaan oli yöpyä Särkkäjärven autiotuvassa. Huikkasin hänelle, että perillä nähdään! Hän kommentoi vielä, että hänen vauhdillaan ja rinkkansa painolla, siihen menee aikaa. 

Kuva: Suomaisema

Lähdin juoksemaan reittiä eteenpäin. Oli kaunista suomaisemaa ja oli harjuja, joiden päällä seisovia puita myrsky oli tuuppinut nurin. Välillä hiljensin vauhtia ja kauhoin kesän viimeisiä mustikoita. Samalla jätin ajatuksissani hyvästejä kesälle. Välillä taas söin puolukoita ja koin olevani syksyssä kiinni, ne olivat kypsiä jo. 

Saavuin punaisen autiotuvan luokse. Mökki seisoi hieman yksinäisen oloisena mäen päällä, sillä sen takana oli myrskyn muokkaama, suuri aukko. Vaikka takana oli juoksua reilut 38 kilometriä, tunsin vointini hyväksi. Olin iloinen, että aikaa oli runsaasti tuvalla vietettäväksi. Astuin sisälle tupaan, laskin juoksurepun penkille ja riisuin juoksuvyön. 

Sytytin tulen kaminaan ja lähdin hakemaan kaivolta vettä. Samalla uin Särkkäjärvessä ja vaihdoin puhtaat vaatteet ylle. Viileä vesi virkisti. Seisoskelin rannalla ja kävelin paljain jaloin, tuntien jalkapohjassani maaston ärsykkeet. Irrotin kengistä pohjalliset ja laitoin ne tuvan rappusille tuulettumaan. Huuhtelin shortsit sekä paidan ja ripustin ne narulle kuivumaan. Tupa lämpeni nopeasti ja aika kului keittämällä vettä ja valmistamalla ruokaa. Pilkoin lisää puita ja tallustelin pihalla ihastellen illan maisemaa. 

Kuva: Särkkijärven autiotupa ja illan maisemaa. "Ilomantsi, paratiisi on. Voittaa, voittaa television" -Juice Leskinen

Illan aikana vaeltaja saapui paikalle ja minulla oli tarjota kuumaa vettä sekä lämmin tupa. Jossain kohtaa selvisi, että hänellä oli mukanaan jämäkämpää jesse-teippiä, jota hän ystävällisesti tarjosi avuksi makuualustan paikkaamiseen. Vaeltaja nukahti minua aiemmin ja kun itse siirryin omalle patjalle, kuului sssshhhh... ilma tyhjeni välittömästi patjastani. Luovutin.

Tuleva yöni kului pyörien ympyrää. Vaihdoin asentoa aina, kun heräsin kroppa puutuneena. Nukuin oikealla kyljellä, käännyin mahalleni. Jatkoin unta vasemmalla kyljellä, ennen kuin käännyin selälleni. Siinä yöni kaava, silti aamulla vointini oli hyvä. Ehkä kuitenkin olin nukkunut kääntyilyjeni lomassa.

Kulkijan polku vie Kallioniemeen

Aamu oli jälleen kaunis ja lumoavan sävyinen. Auringonsäteet paljastivat lukuisat hämähäkinseitit, joita oli kaikkialla. Seittejä koristivat aamukasteen tekemät vesipisarat, jotka kimmelsivät auringonvalossa. Pesin käteni järvessä, nostin lahkeita ja astelin viileään veteen seisomaan. 

Kuva: Aamu Särkkäjärvellä

Olin herännyt aamuun kiireettä ja nauttinut aamupalan. Vaeltaja oli lähtenyt minua aiemmin matkaan. Tässä kohtaa polut erkanivat, kun Susitaival jatkui toiseen suuntaan ja Pogostan kierros toiseen. Tyhjensin tuhkat kaminasta ja valmistelin tuvan valmiiksi seuraavaa retkeilijää varten. Aloitin juoksun tietäen, että edessä oli runsaasti tieosuuksia sisältävä siirtymä. Kuulostelin jalkojani ja ilokseni en tuntenut niissä väsymystä edellisestä päivästä johtuen. Repun painoa olisi nyt hieman vähemmän kuin eilen. Syötävää oli kuitenkin hyvin jäljellä. 

Aamukaste sekä pitkän heinän reunustavat polut kastelivat sukkaa ja säärtä, samalla kun juoksin eteenpäin. Ohitin vanhan auton raadon, toisenkin. Sivuutin metsäteitä ja teitä. Välillä hain sopivaa puroa, josta tankkasin vettä. Taakse jäivät tilat, talot ja ladot, sekä pellot että puulle istutetut vanhat pellon pohjat. Kulkijan taival taittui joutuisasti juosten ja se jäi mieleeni sillä, että koin kulkevani lapsuuden ja nuoruuden maisemissa.

Kuva: Entiset kulkupelit

Ohitin juoksun lomassa kahdenlaiset laavut. Oli pitkän heinän seasta paljastuva Ölkönlammen laavu, sekä autotien varressa oleva paikallisten metsästäjien ylläpitämä tulistelukota ja Kiieskankaan laavu. Paikalla oli pieni puucee, jonka ovessa oli sydän. Puuvajan päälle oli kiinnitetty eläimen kallo. Siellä istuin hetkeksi laavulle ja söin eväitäni. Huomasin potevani pientä nestehukkaa, sillä en ollut hetkeen nähnyt sopivaa vedenottopaikkaa. Olin jatkamassa matkaa, kun paikalle saapui pari metsästäjää. He tervehtivät ystävällisesti ja tiedustelivat minne asti olin juoksemassa. Melko pitkä matka, toinen heistä totesi. 

Merkattu reitti kuljetti eteenpäin ja pian saavuin Kallioniemeen, josta paikansin retkeilyblokkaaja Terhi Ilosaaren. Hän oli ystävällisesti järjestänyt minulle huoltopisteen Koitajoen rannalle. Tutustuimme sosiaalisen median kautta ja kevään aikaisesta karhukeskustelusta syntyi mahdollisuus kohtaamiseen. Kun termari aukesi ja muffinipussi raottui, ilmoille nousi huumaava tuoksu. Tälle taukopaikalle oli helppo istahtaa ja unohtua jutustelemaan. Aluksi Terhi kertoi minulle Koitajoesta, tuosta Venäjän puolelta Pieliseen laskevasta Ilomantsin elämän virrasta. 

Tuntui että aika pysähtyi, vaikka kello kävikin. Nestehukka väistyi, sillä rannalla oli myös viiden litran vesikanisteri, johon paneudun samalla kun vaihdoimme kuulumisia. Ajatukset syvenivät samalla kun juomaveden pinta aleni. Jossain kohtaa koitti hetki, kun valmistauduin jatkamaan matkaani. Oliko kulunut tunti, toinenkin, en tiennyt – eikä sillä ollut väliä, päivää oli jäljellä.

Kuva: Terhi ja Koitajoen huoltopiste

Taitajan taivalta pitkin takaisin Petkeljärvelle

Seuraavaksi oli tarjolla kartan etukäteen vihjailemaa ”maisematykitystä”. Ihastelin harjujaksoja, joille vuoroin nousin ja joilta vuoroin laskeuduin. Saavuin Hiislammen laavulle ja katselin kylttejä, joista yksi ohjasi Ilomantsiin. Poistin puhelimen hetkeksi lentotilasta ja huomasin luontotuvalta lähetetyn viestin: ”Hei, miten matka menee, ehditkö saunomaan?” Olin haaveillut toissailtana Petkeljärven retkeilykeskuksen rantasaunan löylyistä, uskaltamatta kuitenkaan varata vuoroa. Nyt ryhdyin laskemaan jäljellä olevaa matkaani ja selvittelyn jälkeen vastasin viestiin ja tein varauksen. Söin juoksuvyöhön evääksi saamani muffinin ja lähdin matkaan. 

Myöhemmin eteeni tuli kyltti, joka paljasti, että olin arvioinut loppumatkan väärin, selvästi alakanttiin. Matkaa oli jäljellä kymmenen kilometriä, kun olin arvioinut sen lähemmäksi viittä. Aloin huolestua siitä, ehtisinkö saunavuorolle. Päätin lisätä vauhtia, vilkuilematta kelloa, katsoen miten käy. Samalla huomasin, että jalat alkoivat reagoimaan toistuviin mäkiin. Vaikka ne olivat jo hieman väsyneet, riitti niissä voimaa juosta. Oli loppukirin paikka.

Kuva: Harjumaisema

Oli miellyttävä juosta kumpuilevassa maastossa, jossa harjumaisema tuntui loppumattomalta. Männynrunkojen ohittaminen teki maisemasta maagisen, kun niitä sivusi juosten. Jossain kohtaa kumpuileva maasto päättyi, jokainen nousu ja lasku oli tehty ja viimeinen polku ohjasi luontotupaan johtavalle tielle. Otin vihoviimeisen loppukirin ja juoksin pitkin "maalisuoraani". Nauratti, sillä luontokeskuksen Niina seisoi tien päässä, käsi saunan avainta ojentaen. ”Hienoa! Menehän nyt saunaan”, hän kannusti. Olin saapunut Petkeljärvelle paria minuuttia ennen saunavuoron alkua.

Seuraavana aamuna keittelin kahvia vuokrahuoneiston yhteisessä keittiössä. Siellä vastaan tuli vanhempi herrasmies, jonka tapasin jo ensimmäisenä päivänä ennen reissun alkua. Mies kertoi kuulleensa retkestäni ja totesi, että jos hänellä olisi hattu päässään, hän nostaisi sitä. Seuraavaksi hän nosti minulle näkymätöntä hattua. Pakkasin tavaroita ja minua hymyilytti. Tällä reissulla oli maalisuora ja selvästi myös palkintojenjako.

Lähtöpäivänä palasin vielä Möhkön kylään, jossa tallustelin hetken Koitajoen varrella ja palauttelin jalkojani hurmaavan uimahuoneen vesiputouksen alla. Suunnittelin, että käyn myös Ilomantsin keskustassa katsomassa ystävän taidenäyttelyä. Sinne ajellessa ohitin lukuisia puusta veistettyjä karhupatsaita, vanhan Taunuksen sekä Kinomantsin. Näyttely ohjasi kauniin rakennuksen yläkertaan, jossa katselin maalauksia. Useissa niistä näyttäytyi karhu.

Niin ne karhut. Jos ensimmäisenä päivänä toivoin, etten niitä näkisi, niin toisena päivänä en miettinyt kontioita enää lainkaan. Ennen matkaa uskoin, että yksin kulkiessa olisin melko äänetön juoksija. Muistan, kuinka reitillä juostessani mietin asiaa uudelleen, kun kuuntelin askelten kaikua sekä hengityksen kulkua. Kun seurailin, miten linnut nousivat edelläni lentoon ja kuinka metsäkanalinnut pyrähtivät karkuun. Toisena päivänä jo varovasti toivoin, että näkisin metsien kuninkaan. En vain keksinyt syytä, miksi sellainen haluasi minut tavata. Eväsbanaanitkin oli syöty.

Kuva: Vaatteet pyykkinarulla

Kevyesti grammaa viilaten

Ensimmäisenä päivänä matkaa kertyi reilut 38 kilometriä ja toisena päivänä reilut 52. Juoksin reittiä vastapäivään, jotta ensimmäinen päivä olisi kevyempi kuin toinen. Halusin pyrkiä nukkumaan yöni autiotuvassa ja niitä oli reitin varrella kaksi kappaletta. Reitin valinta ja ajankohta vaikutti siihen, että tiesin reitin olevan hiljainen. 

Tärkeä varuste oli 15 litraa tilava juoksureppu. Se istui selkääni erinomaisesti ja toimi juoksun aikana moitteettomasti. Sain keskelle selkääni naarmun, mikä johtui toheloinnista repun pakkaamiseen liittyen. Haarukan piikit olivat asettuneet painamaan selkääni vasten, hangaten sinne haavan. Matka jatkui ongelmitta, kun ymmärsin laittaa haarukan sijaan pehmeän vaatepussin selkääni vasten. 

Toinen tärkeä hankinta oli filtterillä varustettu pehmeä juomapullo, jonka avulla vettä ei tarvinnut kantaa erikseen mukana. Se kulki näppärästi juoksuvyössä, johon olin sijoittanut tärkeimmät käden ulottuville haluamani tavarat.

Tälle vaellukselle en tarvinnut enempää kuin mitä pakkasin. Muutamia ylimääräisiä energioita jäi syömättä, hyvä niin. Puolukoita oli matkan varrella tarjolla runsaasti ja hyödynsin niitä hyvällä ruokahalulla. Olin tehnyt varasuunnitelman toiselle päivälle, missä tarvittaessa lähtisin Hiislammen laavulta Ilomantsin suuntaan ja poikkeaisin pitseriassa. Tässä tapauksessa kilometrejä olisi tullut kymmenkunta lisää, mutta en pitänyt sitä ongelmana. Olin tarkastanut etukäteen tarjosiko paikka kotiinkuljetusta, ei tarjonnut. 

Ohessa lista kantamuksistani:

• Makuupussi 880g
• Ilmatäytteinen makuualusta 710g
• Vedenpitävässä pussissa: pitkähihainen paita (teknistä paitaa lämpimämpi), juoksutrikoot, merinovillasukat, ohut pipo, hanskat, tuubihuivi, vedenpitävät ohuet housut, vedenpitävä juoksutakki (10 000 vesipilaria)
• Avaruuslakana, sideharso, rakkolaastareita, vaseliinia (pienessä pussissa), särkylääke, melatoniini, magnesium- ja elektrolyyttitabletteja, kynä ja paperia
• Kampa & hiuslenkkejä, puhdistusliinoja (pussitettu), talouspaperia (pussitettu), hammasharja- ja tahna
• Puukontapainen, lusikka-haarukka, kahvallinen kippo (4dl)
• Otsalamppu, tuikkukynttilä, tulitikut, teippiä mahdollista säätämistä varten
• Varavirtalähde, latauspiuhat puhelimen, otsalampun ja sykekellon lataamiseen
• Tulostettu kartta, muoviseen taskuun pakattuna
• Puhelin ja sen suojakuoren alla pankkikortti - on sitä ennenkin reitin varrelta takseja tilattu

Näistä painoa kertyi 3,8 kg

Lisäksi reissun energiat:

• Valmistamaani omena-inkivääri marmeladia noin 350g
• Leipäpari (avokado-liha)
• Puuropussit 4kpl (yksi jäi)
• Maapähkinävoi (pussitettu)
• Passionhedelmä
• Teepussi x2
• Valmiskahvipussit 3kpl
• Maitojauhe
• Retkiruokapakkaus (kasvis)
• Maustetut kuivalihapussit 2 x 200g
• Pussiin sekoitettuna: suolamanteleita, lakritsataateleita ja suklaakuorrutettuja pähkinöitä
• Muutama laku
• Proteiinipatukka
• 2 banaania
• Energiageelejä (muutama, myös pari kofeiinipitoista, jäivät käyttämättä)
• 200g irtokarkkeja (en koskenut)
• Snickers (söin kotona)

Lopullinen paino n. 5 kg

Kuva: Pogostan kulkija

Elina Virkkunen on Team La Sportiva Finland -juoksija ja polkujuoksuseikkailija. Seuraa Elinaa myös Instagramissa @virkkuelina