Polkujuoksuharjoittelua Villen valmennuksessa osa 1/12
Polkujuoksun aloittaminen: Mistä innostus sai alkunsa?
Kevät oli monella tapaa poikkeuksellinen niin töiden kuin treenaamisen osalta. Aloitin työskentelyn La Sportiva Suomen markkinoinnin parissa ja samalla pääsin tutustumaan polkujuoksumaailmaan aivan uudella tavalla - etänä ja virtuaalikilpailujen kautta. Pidimme tiimipalavereita videotapaamisina ja viestittelimme aktiivisesti eri kanavissa. Inspiroivat keskustelut La Sportiva Suomen tiimin kanssa johtivat lopulta siihen, että puin itsekin polkujuoksukengät jalkaan ja suuntasin läheiselle harjulle. Vaikka ensimmäisen kerran tapasimme tiimiläisten kanssa kasvotusten vasta kesäkuun tiimipäivässä, olin jo täysin hurahtanut polkujuoksuun.
Siitä idea lähtikin. Totesin, että tarvitsen pitkäjänteisen suunnitelman polkujuoksuharjoitteluun, juoksutekniikkaan ja kunnon kohottamiseen. Tiimiläisemme Ville Siukkola on ammatiltaan valmentaja ja PT, joten kysyin häntä avukseni. Onneksi hänellä oli aikaa aloittaa uusi valmennusprojekti ja tässä sitä ollaan, matkalla kohti uusia tavoitteita ammattilaisen valmennuksessa.
Treenisuunnitelma ja tavoitteet: kohti 10 kilometriä ja sen yli
Istuimme Villen kanssa alas ja keskustelimme muun muassa urheilu- ja harrastustaustastani, johon mahtuu niin kilpahiihtoa, taitoluistelua, laskettelua, ratsastusta, vaellusta, joogaa, salsaa, muodostelmaluistelua kuin maastopyöräilyä. Ironista kyllä, lenkkeilystä en ole koskaan juuri välittänyt, mutta maastojuoksukisoissa olen nuorena pinkonut aina kärkisijoille asti. Palkintolusikat ovat edelleen tallessa ja ehkä siinä on vähän lisää motivaatiota ja tavoitetta myös polkujuoksuun. Urheilutaustan ohella listasimme myös loukkaantumiset ja tauot treenaamisessa, jotta Villellä olisi paras mahdollinen tieto, mistä lähteä kanssani liikkeelle.
Lähtötilanteen kannalta olennainen tieto oli myös, että minulla on jalkaterissä virheasento, minkä vuoksi olen lapsesta asti käynyt ortopedien ja fysioterapeuttien vastaanotoilla. Jalkateriä vahvistava jumppa onkin jo pitkään kuulunut arkirutiiniin. Lisäksi jäykät taitoluistimet ovat omalta osaltaan heikentäneet nilkkojeni lihaksistoa. Näin ollen Ville lisäsi treeniohjelmaan nilkkoja vahvistavia harjoitteita, joista olen hyvin kiitollinen.
Jalka- ja nilkkajumpan ohella kengät ovat aina olleet erityisen tärkeä tekijä, jotta välttyisin jalkasäryitä ja polviongelmilta. Keväällä sain ensimmäiset Bushido II:ni ja ne ovat olleet ensimmäiset juoksukengät, joilla olen pystynyt juoksemaan yli kaksi kilometriä ilman kipuja ja ongelmia. Jo se on tuntunut erävoitolta, mutta nälkä kasvaa syödessä.
Asetimme Villen kanssa tavoitteeksi, että syksyyn mennessä pystyn juoksemaan tauotta kymmenen kilometrin lenkin poluilla. Toinen tavoite on pyrkiä juoksemaan matka mahdollisimman nopeasti. Tiedän vahvuuteni ja olen enemmänkin sprintteri kuin maratoonari, mutta koskaan ei pidä sanoa ei koskaan ja kuka tietää, vaikka jonain päivänä juoksisin vielä jonkin lyhyen ultramatkan. Lyhyen aikavälin suunnitelmissa kuitenkin on osallistua kilpailuun, jossa juoksen tuon kymmenisen kilometriä alle oman tavoiteajan. Syksyllä sitten selviää ensimmäinen referenssiaika, jota lähdemme parantamaan.
Juoksuvarusteiden valinta ensimmäisiin treeneihin
Polkujuoksussa kuten monissa muissakin lajeissa hyvät varusteet vaikuttavat merkittävästi treenikokemukseen. Niinpä kävin vaatekaappini läpi, kun pohdin sopivaa varustusta ensimmäistä valmennussessiota varten. Muistelin myös tiimiläistemme valintoja ja suosituksia märille keleille ja vilkuilin samalla tummia sadepilviä, jotka olivat ryöpsäytelleet tasaisesti sadekuuroja pitkin päivää.
Juoksukenkiä minun ei tarvinnut edes miettiä; Bushido II oli ykkösvalintani. Niissä on hyvä pito liukkaammillakin pinnoilla ja ne istuvat jalkaani täydellisesti. Koska juoksen varsin lyhyitä pyrähdyksiä, en kanna juomapulloa lenkillä mukana. Lisäsin kuitenkin juomaliivin varustehankintalistalle, kun kuumemmat kesähelteet jälleen koittavat. Ehkä juoksuvyökin voisi olla hyödyllinen.
Teknisten juoksuvaatteiden ansiosta, treenaaminen sadesäällä tuntuu jopa mukavalta ja raikkaalta. Tekniset vaatteet hengittävät hyvin ja kuivuvat nopeasti. Niinpä valintani treenipaidaksi oli La Sportivan lyhythihainen Traction T-Shirt, joka sopii myös kiipeilyyn. Se on makuuni juuri sopivan ilmava ja kevyt. Sen päälle päätin laittaa vielä kevyen La Sportivan kuoritakin, joka pitää hyvin vettä.
Housujen osalta olen ehdottomasti trikootyyppiä, joten kaikki juoksuhousuni kuten myös muidenkin lajien treenihousuni ovat pääasiassa trikoita. Johtunee harrastustaustastani ja siitä, mihin olen vuosien myötä tottunut. Vaikka tykkään eniten täyspitkistä malleista, valitsin kuitenkin Vortex 3/4 -juoksutrikoot, jotka ovat kesällä mukavammat satoi tai paistoi. Onneksi La Sportivalta löytyy hyvä valikoima polkujuoksuvaatteita kaikkiin olosuhteisiin.
Mieheni sanoi minulle vuosia takaperin, kun valitin huonoa ulkoilusäätä, että urheilla voi säällä kuin säällä, varusteet ratkaisevat. No näinhän se on ja tietenkin oikea asenne. Noudatan tätä mantraa edelleen. Ulkona alkoi taas sataa. Pakkasin mukaan vielä vaihtovaatteet ja lähdin intoa puhkuen ensimmäisiin polkujuoksuharjoituksiin.
Kirjoittaja on OAC Finlandin markkinointipäällikkö ja aina valmiina uusiin haasteisiin. Seuraa Petran matkaa myös Instassa @sporttipetra |